Suhtautumiseni uneen on muotoutunut sekä kuormituksen että luovan työn kautta. Uni ei ole ollut minulle vain palautumista, vaan vähitellen hahmottunut osaksi ajattelun rakennetta.

Luovassa työssä, erityisesti sanoitusten, konseptien ja narratiivien rakentamisessa, olen toistuvasti havainnut, että asiat selkeytyvät usein unessa tai heräämisen rajatilassa. Tällöin ajattelu tuntuu intuitiiviselta ja vapaalta. Yhteydet asioiden välillä syntyvät ilman tietoista ponnistelua.

Tässä tilassa looginen ja kriittinen suodatus on heikompaa. Ajattelu ei pysähdy arvioimaan, onko jokin idea hyvä tai huono, vaan rakentaa rauhassa vaihtoehtoja, törmäyttää merkityksiä ja muodostaa kokonaisuuksia. Usein herätessä syntyy kokemus siitä, että jokin on loksahtanut kohdalleen.

Olen myös huomannut, että vaikka en muistaisi unessa tapahtunutta ajattelua, uni vaikuttaa silti ajattelun selkeyteen. On mahdollista, että alitajunta työstää asioita riippumatta siitä, jääkö siitä muistijälkeä. Heräämisen jälkeinen kirkastuminen ei välttämättä ole uusi ajatus, vaan seurausta siitä, että ajattelu on saanut järjestäytyä.

Vastaavasti olen kokenut, että unesta tinkiminen heikentää luovaa ajattelua nopeasti. Väsyneenä tekeminen muuttuu tahmeaksi, yhteyksien rakentaminen vaikeutuu ja sanat eivät löydä paikkaansa. Yön yli nukkuminen taas voi ratkaista ongelmia, jotka illalla tuntuivat ylitsepääsemättömiltä.

Näiden havaintojen myötä uni on alkanut näyttäytyä minulle ajattelun kerroksena. Se ei ole vaihtoehto valveilla tapahtuvalle työskentelylle, vaan perusta, joka vaikuttaa siihen, millaista ajattelu on hereillä. Ilman unta ajattelu kaventuu. Riittävän unen myötä se laajenee, yhdistyy ja hengittää.